Scarlets Bijou "Bijou"
BH vJWEST-09 vJAMV-09 vJKREW-09 vJNW-09 vMV-11 FIN* & N* & DK* & SWE* MVA
| Nimi |
Scarlets Bijou |
Kutsumanimi |
Bijou |
| Syntynyt |
16.09.2009 |
Sukupuoli |
uros |
| Rotu / FCI |
punainen irlanninsetteri, FCI7 |
Kasvattaja |
Scarlets |
Bijou on aivan kaheli tapaus, ylisosiaalinen energiapommi ja todellinen riesa. No ei aivan. Energisyyttä ja kaikkea muuta jo ylivilkautteen viittaavaa löytyy mutta Bijou on kyllä hyvin rakastettava tapaus. Bijouun syntyy helposti viha-rakkaus- suhde, sillä sisimmässään se onkin varsin kultainen otus - silloin tällöin oikea pirulainen pistäessään kaiken sileäksi. Bijoulla ei juokse järki mitenkään mainittavan kovaa, se tekee vähän mitä tykkää ja aina väärään aikaan. Bijou on treenatessa välillä hyvinkin hankala ja keskittymiskyky on lähes olematonta. Kaikista typeristä toteutuksistaan huolimatta Bijou on mukava ja avoin koira, kylläkin sen seuraa voin suositella vain hyvin hyvähermoisille henkilöille. Bijoun saa kyllä lahjottua paikalleen edes pariksi sekunniksi, tosin ihan joskus vain.
Arvostelijana Rebecca, ERI
"Erinomaisesti kehittynyt nuori, maskuliininen uros. Kaunis pää, jossa korkea stoppi, voisi olla ehkä hiukan selkeämpi. Otsa hyvä ja kallo litteä. Silmien muoto voisi olla pyöreämpi ja ilme vilkkaampi. Niskaharjanne ja säkä erottuvat. Tiivis neliömäinen runko. Erinomainen eturinta. Kulmauksset hyvät edessä, takaa turhan voimakkaat. Hyvä turkki, jota on riittävästi, kaunis punainen väri. Rintakehä hyvä. Hyvät, päätä myötäilevät riippuvat korvat."
| Kilpailukalenteri |
| Näyttelyt |
| 10.10.2009 |
kutsu |
 |
JUN |
mio |
ERI1 PU2 ROP- juniori |
| 12.10.2009 |
kutsu |
 |
JUN |
Kati |
ERI1 PU2 VSP- juniori |
| 29.10.2009 |
kutsu |
 |
JUN |
Kati |
ERI1 PU3 ROP- juniori |
| 15.11.2009 |
kutsu |
 |
JUN |
Kati |
ERI1 PU3 ROP- juniori |
| 15.12.2009 |
kutsu |
 |
JUN |
Eros |
ERI1 PU2 VSP- juniori |
| 27.12.2009 |
kutsu |
 |
JUN |
Kati |
ERI1 PU3 ROP- juniori |
| 27.12.2009 |
kutsu |
 |
JUN |
Kati |
ERI1 PU3 SERT |
| 30.12.2009 |
kutsu |
 |
JUN |
Pihavahti |
ERI1 PU2 SERT ROP -juniori |
| 27.01.2010 |
kutsu |
 |
JUN |
Svea |
ERI1 PU2 ROP- juniori |
| 25.02.2010 |
kutsu |
 |
JUN |
Veera S. |
ERI1 PU1 SERT ROP ROP- juniori RYP4 |
| 30.05.2010 |
kutsu |
 |
NUO |
Veera S. |
ERI1 PU1 SERT ROP |
| 13.09.2010 |
kutsu |
 |
NUO |
Wolfie |
ERI1 PU2 CACIB |
| 16.12.2010 |
kutsu |
 |
NUO |
Mimmu |
ERI1 PU1 SERT ROP |
| 16.12.2010 |
kutsu |
 |
KÄY |
Tuulia |
ERI1 PU1 SERT ROP CACIB |
| Kanakoirakokeet |
| 16.10.2009 |
kutsu |
VKK |
NUO |
-Milla- |
1- palkinto 248p. |
| 08.04.2009 |
kutsu |
VKK |
NUO |
Iivi |
1- palkinto 283p. |
| 26.10.2010 |
kutsu |
VKK |
VOI |
whokilledbambi |
1- palkinto + SERTF 384p. |
| 12.01.2012 |
kutsu |
VKK |
VOI |
-Milla- |
1- palkinto 106p. |
| 13.01.2012 |
kutsu |
VKK |
VOI |
-Milla- |
1- palkinto 104p. |
| Luonnetesti |
| 29.03.2010 |
kutsu |
VSPKL |
PAKK |
Nora |
PAKK1 BH 96p. |